Mogánin turistivero kasvatti kunnan kassaa yli puolella miljoonalla seitsemässä kuukaudessa

Mogánin kunta Gran Canarialla on ilmoittanut keränneensä yli 662 000 euroa turistiveroja ensimmäisten seitsemän kuukauden aikana sen käyttöönotosta. Veroa peritään 0,15 euroa päivässä per matkailija, Canarian Weekly kertoo.

Kunta odottaa kokonaissumman kaksinkertaistuvan vuoden aikana. Mogánin pormestari Onalia Bueno kertoo verotuloja käytettävän matkailupalveluiden ja infrastruktuurin parantamiseen.

Kunnan mukaan veron käyttöönotto ei ole vaikuttanut negatiivisesti matkailutoimintaan. Päinvastoin, majoitusasteet ja tuotot ovat kasvaneet edellisvuoteen verrattuna. Bueno kertoo turistien maksavat mielellään, koska haluavat tukea paikallista yhteisöä ja ympäristöä.

Uutisen mukaan Bueno kehotti Kanariansaarten hallitusta ottamaan mallia ja sallimaan samanlaisen systeemin käyttöönoton myös muissa matkailupainotteisissa kunnissa ja muistutti, että Kanariansaarten matkailu tuo saarille vuosittain 18 miljoonaa vierailijaa.

Niin sanottu Mogánin malli on jo herättänyt kiinnostusta muissa kohteissa, kuten Teneriffan La Lagunassa sekä Fuerteventuran La Olivassa ja Puerto del Rosariossa.

Lähde: Canarian Weekly

Tagit:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *