Saksalaisketjut Aldi ja Lidl edullisimpien ketjujen joukossa. Kuluttajahintaindeksi on jatkanut nousuaan erityisesti polttoaineiden ja energian kallis...
Edesmenneen iskelmälaulajan Jorma Kalevin legendaarisen Tiffany-yökerhon myynti Playa del Inglésissä on jälleen epävarmassa tilanteessa. Vaikka ostaja...
Yhdysvaltalainen näyttelijä Danny Trejo on yksi Hollywoodin tunnetuimmista kasvoista. Hän on esiintynyt useissa kovanaaman rooleissa muun muassa eloku...
Gran Canarian loma-asuntomarkkinoiden tilastot elokuulta 2026 osoittavat merkittävää laskua tarjolla olevien majoituskohteiden määrässä ja liikevaihdo...
Osa Kanariansaarten itsenäisistä ammatinharjoittajista ja pienyrittäjistä aloittaa marraskuun 1. päivänä toistaiseksi jatkuvan korttimaksupäätteiden h...
Espanjan verohallinnon mukaan Las Palmasin asukkaiden bruttotulot kasvoivat vuonna 2024 edeltävään vuoteen verrattuna keskimäärin 2 063 euroa eli 6,47...
Kanariansaarten hallituksen puheenjohtaja Fernando Clavijo lähetti muutama päivä sitten Espanjan keskushallitukselle lakiesityksen, jonka tarkoituksen...
HablaTaxi-sovellus pyrkii tuomaan perinteiseen taksipalveluun samanlaisen digitaalisen käyttökokemuksen, jota muun muassa Uber tarjoaa. Canarias7:n uu...
Kanariansaarten ensimmäinen yhtenäinen hengenpelastajia koskeva työehtosopimus sai lopullisen muotonsa elokuussa, Canarias7 kirjoittaa. Uutisen mukaan...
Päättäjien pöydälle on jälleen nostettu esitys suorasta lauttayhteydestä Gran Canarian ja Teneriffan eteläosien välillä, mikä yhdistäisi kaksi suurta ...





