Muun muassa The Transporter-, The Expendables- ja Fast & Furious -toimintaleffoistaan tunnetulla Hollywood-tähti Jason Stathamilla on muutakin yhteistä Kanariansaarten kanssa kuin lomamatkat: hänen isänsä Barry Statham esiintyi laulajana Gran Canarialla useiden vuosien ajan, viimeksi kuusi vuotta sitten.
Taiteilijanimellä Barry Wild esiintynyt muusikko viihdytti lomailijoita saaren eteläosassa sijaitsevissa Puerto de Mogánissa ja Playa del Curassa 2000- ja 2010-luvuilla, Teneriffa News kirjoittaa.
Useampia omakustannelevyjä julkaissut artisti teki vaikutuksen kuulijoihinsa, sillä esimerkiksi TripAdvisorin Puerto de Mogan -sivulla fanit ovat kyselleet hänen peräänsä ylistävien kommenttien kera. He ovat soittaneet Barryn kappaleita jopa hautajaisissa ja ostaneet levytyksiä hänen verkkokaupastaan, joka on sittemmin lopetettu.
Jason Stathamin tiedetään tehneen säännöllisiä matkoja isäänsä tapaamaan, minkä ansiosta Gran Canariasta tuli hänelle tuttu matkakohde. Barry on faniensa harmiksi tiettävästi lopettanut saarella esiintymisen.




