Saksalaislääkäri Giulia Enders tutkii tuoreessa kirjassaan Elimistön viisaus auringonvalon vaikutusta sairauksiin.
Enders ja Tampereen yliopiston epidemiologian professori Anssi Auvinen arvioivat Ylen haastattelussa 13.2.2026 auringon kaksijakoisia vaikutuksia.
Enders kertoo Ylelle olevan erittäin todennäköistä, että juuri auringonvalo suojaa tietyiltä sairauksilta, sillä pohjoisen ja etelän välillä on maailmanlaajuisesti havaittu suuria eroja tiettyjen sairauksien esiintyvyydessä.
Auvinen puolestaan huomauttaa, ettei muiden tekijöiden, kuten ravitsemuksen tai erilaisten terveydenhuoltojärjestelmien vaikutusta voida täysin sulkea pois.
Hänen mukaansa auringonvalolla näyttää olevan verenpainetta laskeva vaikutus, mikä voi pienentää sydän- ja verisuonitautien riskiä. Näyttö viittaa myös siihen, että auringonvalo ja varsinkin sen muodostama D-vitamiini saattaa suojata paitsi suolistosyövältä, myös rinta- ja eturauhassyövältä.
Auvisen kertoo haastattelussa imukudossyövän, etenkin non-Hodgkin-lymfooman, riskin olevan pienempi useammin auringonvalolle altistuvilla. Tämän arvellaan liittyvän valon vaikutukseen immuunijärjestelmän säätelyssä, mikä saattaa osittain selittää myös tyypin 1 diabeteksen ja MS-taudin yleisyyden Suomessa, Yle kirjoittaa.
Enders toteaa epäsäännöllisen auringonvalolle altistumisen olevan osoittautumassa tyvisolusyövän ja melanooman keskeisimmäksi riskitekijäksi. Tällä Enders tarkoittaa esimerkiksi keskellä pimeää talvea tehtävää etelänmatkaa ja kesäkuukausina viikonlopun kestävää auringonpalvontaa sisällä vietettyjen työviikkojen välissä. Parhaana ratkaisuna hän pitää maltillista mutta säännöllistä auringossa oleskelua.
Auvinen puolestaan muistuttaa UV-säteilyn aiheuttamien vaurioiden kertyvän elimistöön ajan myötä, joten myös tasainen, säännöllinen altistus nostaa okasolusyövän riskiä.
Lähde: Yle




