Pappatunturi juhlii tänä vuonna 17-vuotista taivaltaan

Pappatunturibaarin perustajat Matti ja Mia. Kuva: Johanna Soilu.

Puerto Ricon ainoa suomibaari on lähes täysi-ikäinen.

Pappatunturin ovet aukesivat vuonna 2006 sen jälkeen, kun suomibaari Satakieli oli jokunen vuosi aiemmin laittanut ovensa kiinni. Nyt ostarilta puuttui suomibaari. Oppaiden kautta Matille ja Mialle tuli viestiä, että baarille olisi tarvetta ja sitten monien sattumusten kautta he löysivät pienen liiketilan ostarilta. 

Tuolloin kyseinen tila toimi varastona omistajalleen, mutta loppujen lopuksi he saivat sen vuokrattua ja Pappatunturin tarina sai alkunsa. Tuolloisessa paikassa Pappatunturia pidettiin 10 vuotta, jonka jälkeen tuli tarve löytää isompi paikka ja vuonna 2016 nykyinen baari avattiin.

Pappatunturin kyydissä ovat viihtyneet myös useat artistit, esimerkiksi Erika Vikman.

Pappatunturi nimi syntyi, kun piti löytää jotain perisuomalaista ja kuitenkin sellainen nimi, joka on sointuva ja sopii myös ulkomaalaisen suuhun. Pappatunturin suurin nähtävyys on luonnollisesti pappatunturimopo. Mopon on baarille lahjoittanut ja toimittanut suonenjokinen mansikkaisäntä. Tänä kesänä heille lahjoitettiin toimiva putkiradio, joka nyt on uutena lisänä baarin sisustuksessa. Mia kertookin, että monet asiat joita baarissa voit nähdä, on saatu lahjoituksena.

Baarin seiniä koristavat asiakkailta lahjoituksina saadut esineet.

Pappatunturissa talvikausi menee jo hyväksi havaitulla konseptilla. Esiintyjiä, peliturnauksia, tietovisoja ja joka päivä karaokea. Savulohta on tarjolla toisinaan, ja sen saatavuudesta he ilmoittelevat baarilla. Päivittäin on saatavilla pubiruokaa.

Matti ja Mia ovat avanneet ensimmäisen baarin vuonna 2003 ja se oli allasbaari Puerto Ricossa, jota he vetivät vuoteen 2009 asti. Vuonna 2004 heillä oli myös ruokaravintola Puerto Ricossa, jonka toiminta päättyi vuoden 2007 keväällä määräaikaisen vuokrasopimuksen päättymiseen. Parhaimmillaan heillä oli vedettävänään kolme erilaisella konseptilla toimivaa paikkaa.

Löydät Pappatunturin vanhalta Puerto Ricon ostarilta sen toisesta kerroksesta, ja tiskin takaa löytyy tuttuja kasvoja Mian ja Matin lisäksi. Palvelu on hyvää ja vastaanotto iloinen – käykäähän kurkkaamassa ja heitä moikkaamassa!

EDIT: Pappis on sittemmin vaihtanut omistajaa. Lue uusien baarinpitäjien Nean ja Ramin haastattelu täältä.

Tagit:

Yksi kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *