Pappatunturibaari – uusin voimin uuteen kauteen

Tervetuloa! Kuva: Pappatunturibaarin Facebook.

Pappatunturibaari Puerto Ricossa sai uudet yrittäjät vuosi sitten, kun Nea Goman ja Rami Alanko astuivat remmiin.

Saarella – ja erityisesti Puerto Ricossa – viihtyvä pariskunta on suunnitellut pidempää oleskelua jo kauan. Molempia on aina yhdistänyt vahva yrittäjähenkisyys, ja erilaisia mahdollisuuksia oman yritystoiminnan aloittamiseen on pohdittu jo vuosien ajan. Alkuperäisenä ajatuksena oli perustaa uusi paikka, joka ei olisi suorassa kilpailussa Pappatunturibaarin kanssa. 

Vuodesta 2015 lähtien saarella työskennelleet Nea Goman ja Rami Alanko saivat kuitenkin yllättävän ja mieluisan tilaisuuden, kun baarin entiset omistajat ehdottivat heille yrittäjyyden jatkamista tutussa paikassa. 

Nea ja Rami ovat Puerto Ricon ainoat suomalaiset yrittäjät. Kuva: Virpi Piippo.

Lapsiarjessa vuorotyö 

Perheen arki rytmittyy tiiviisti pienen lapsen ehdoilla. 

– Rami tekee aamuvuorot ja minä iltavuorot, jotta voimme hoitaa tyttäremme kotona ilman ulkopuolista apua, Nea kertoo. 

– Muutaman vuoden kuluttua hän aloittaa peruskoulun täällä ja todennäköisesti käy myös yläasteen saarella. Aika näyttää, mitä hän haluaa myöhemmin opiskella, Rami täydentää. 

Puhelias nuori neiti kommunikoi vielä omalla lapsen kielellään, mutta oppii ajan myötä espanjaa luontevasti leikkipuistoissa, ystäviltään ja myöhemmin koulussa. Tietenkin hyvät ja luotettavat työntekijät mahdollistavat vuorotyön, Nea ja Rami toteavat. 

”Mañana” – tuttua asioiden hoidossa 

Asioiden hoitaminen saarella etenee omaan tahtiinsa, eikä kiireelle ole juuri sijaa. 

– Hyvän asiainhoitajan avulla on kuitenkin huomattavasti helpompaa toimia paikallisten ja viranomaisten kanssa. Oma espanjan taitomme ei vielä riitä kaikkeen, Nea kertoo. 

– Kommunikoimme asiainhoitajan kanssa englanniksi, ja hän tarvittaessa tulkkaa eteenpäin espanjaksi, Rami lisää. 

Maassa on elettävä maan tavalla, eikä mitään kannata odottaa tapahtuvaksi heti. Mañana – huomenna – voi tarkoittaa tätä viikkoa tai ensi viikkoa, ja siihen yrittäjät sanovat jo tottuneensa. Entisten yrittäjien kanssa hoidimme yrityksen ostoon liittyvän byrokratian yhdessä ja se oli todella helpottavaa kaikin puolin, Nea toteaa. 

Kaikkien olohuone 

Pappatunturibaarin tunnelma muistuttaa pientä, rentoa pubia – paikkaa, joka tuntuu kaikkien yhteiseltä olohuoneelta. 

– Tänne on helppo poiketa tapaamaan ystäviä, laulamaan karaokea tai nauttimaan livemusiikista, yrittäjät kuvailevat. 

Tarjolla on pientä pubiruokaa, lautapelejä ja mahdollisuus seurata urheilua sekä muita suomalaisia tv-lähetyksiä. Kahdesti viikossa baarissa järjestetään myös suosittu bingoilta. 

– Kesän aikana teimme baarin sisätiloihin pientä remonttia, laajensimme hieman terassia ulkona ja muutenkin kohensimme paikkaa oman näköiseksemme, Rami kertoo.

”Pappis” sijaitsee ostarin ylimmässä kerroksessa wok-ravintolaa vastapäätä. Kuva: OpenStreetMaps.

Pappatunturibaari sijaitsee niin sanotun vanhan ostoskeskuksen (C.C. Puerto Rico) ylimmässä kerroksessa. Helpoiten löydät paikalle nousemalla portaat Tomas Roca Bosch -kadulta Santander-pankin kohdalta, käännyt wok-paikan kulmalta vasemmalle ja olet jo terassilla.

Lisätietoja: Verkossa pappatunturibaari.fi, Facebookissa ja Instagramissa.


Teksti: Virpi Piippo

Tagit:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *