Melonerasiin rakennetaan Lopesanin viiden tähden hotellijätti – Lähes 1000 huonetta

Atlantico Hoy kertoo hotelli- ja matkailukonserni Lopesanin vahvistaneen suunnitelmansa rakentaa 160 000 neliömetriä käsittävä viiden tähden hotellikokonaisuus eteläisen Gran Canarian Melonerasiin. Kohderyhminä ovat erityisesti perheet sekä luksusta kaipaavat matkailijat.

Lopesan Meloneras Family -nimellä kulkeva lomakeskuskokonaisuus sisältää 953 huonetta, puutarhoja, uima-altaita, neljä ravintolaa sekä liiketiloja ja erilaisia vapaa-ajan viettoon suunniteltuja alueita. Rakennusaikataulua ei vielä ilmoitettu.

Atlantico Hoyn mukaan kyseinen hanke on osa San Bartolome de Tirajanan kunnan viime vuonna hyväksymää laajempaa Melonerasin kehityssuunnitelmaa, johon kuuluu muun muassa noin 3600 uutta vuodepaikkaa sekä olemassa olevien hotellien laajentaminen ja uusien rakentaminen.

Gran Canarialta lähtöisin oleva Lopesan Group sai alkunsa vuonna 1972 rakennusalalla ja hotellitoimintaan se siirtyi 1990-luvun alussa. Nykyisin sillä on 22 hotellia Euroopassa ja Karibialla.

Konsernin määräysvalta on keskitetty Eustasio López Gonzálezille ja tämän perheelle. Sen tunnetuimpia brändejä ovat esimerkiksi Lopesan Hotels & Resorts, Corallium by Lopesan, Abora by Lopesan ja IFA by Lopesan.

Lähde: Atlantico Hoy

Tagit:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *