MM-futista Gran Canarialla 2030? Stadionin peruskorjaushankkeelle vihreää valoa

Las Palmasin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Gran Canaria -stadionin laajennus- ja peruskorjaushankkeen. Kyseessä on keskeinen toimenpide, jotta stadionista voisi tulla yksi vuoden 2030 jalkapallon MM-kisojen virallisista pelipaikoista.

La Voz Canarian uutisen mukaan suunnitelman tavoitteena on stadionin kokonaisvaltainen uudistaminen, jotta se täyttäisi kansainvälisen jalkapalloliitto FIFA:n vaatimukset.

Suurimpia muutoksia ovat katsomokapasiteetin lisääminen nykyisestä 32 418 paikasta 41 854 paikkaan sekä uusi kattorakenne katsomon ylle. Rakennustyöt toteutetaan vaiheittain, jotta stadionia voidaan käyttää osittain myös remontin aikana.

Pysäköinti uudistetaan kokonaan. Itse stadionille tulee yhteensä maksimissaan 623 paikkaa, minkä lisäksi stadionin viereisellä pysäköintialueella on minimissään 3500 paikkaa.

Peruskorjauksen tavoitteena ei ole ainoastaan päivittää stadionia MM-kisoja varten, vaan tehdä siitä kokonaisuutena monikäyttöinen tapahtuma-areena.

Kisat järjestetään yhdessä Espanjan, Portugalin ja Marokon kesken. Gran Canaria syrjäisen sijaintinsa vuoksi ei välttämättä ole ensimmäisten vaihtoehtojen joukossa pelipaikkoja valitessa.

Lähde: La Voz Canaria

Tagit:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *