Renny Harlin kuvaa uutta leffaa Gran Canarialla

Hollywood-näyttelijät Ben Kingsley (Schindlerin lista, Iron Man 3) ja Aaron Eckhart (The Dark Knight, London Has Fallen) näyttelevät pääosia kuvausvaiheessa olevassa Renny Harlinin ohjaamassa Deep Water -nimisessä toimintaelokuvassa, joka kuvataan osittain Infecar-studioilla Gran Canarialla.

Paikallinen elokuvatuottaja Adrián Guerra osallistuu projektiin Nostromo Pictures -yhtiönsä kanssa. Guerran vastuulla on saarella tapahtuvien kuvausten onnistuminen. Suurin osa Deep Water -elokuvasta kuvataan Uudessa-Seelannissa.

Imdb.com-sivuston mukaan elokuvassa matkustajalentokone joutuu tekemään hätälaskun mereen haita kuhisevalle alueelle. Matkustajien on selviydyttävä hylystä ja sen sisällöstä kiinnostuneiden haikalojen hyökkäyksistä.

Eri puolilla Gran Canariaa kuvataan samaan aikaan Peter Cattaneon (Housut pois) ohjaamaa Minä ja pingviini -nimistä elokuvaa, jonka pääosassa näyttelee John Coogan (Alan Partridge: Kukkona tunkiolla, 24 Hour Party People). Elokuvassa pettynyt opettaja löytää pienen pingviinin, joka yllättäen antaa hänelle elämän oppitunteja. Myös tämä projekti on tuottaja Adrián Guerran siipien alla.

Tagit:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *