Sähköpotkulaudat ovat yleistyneet kiihtyvällä tahdilla paitsi Suomessa, myös Kanarialla aiheuttaen liikenteessä lukuisia vaaratilanteita ja jopa kuolemaan tai vaikeaan aivovammaan johtaneita onnettomuuksia pienemmistä loukkaantumisista puhumattakaan.
Näiden näppärien kulkuvälineiden suosio on kasvanut erityisesti lyhyillä matkoilla, mikä on tuonut mukanaan uusia haasteita ajoneuvojen, jalankulkijoiden ja sähköpotkulautailijoiden yhteiseloa koskien.
”Jalankulkijoiden turvallisuus Veguetassa on vaarassa”, kirjoittaa sanomalehti La Provincia 28.8. julkaisemassaan artikkelissa. Las Palmasin vanhan kaupunginosan asukkaat, kauppiaat ja ravintoloitsijat tuomitsevat sähköpotkulautojen päivittäisen hurjastelun jalankulkijoille varatuilla alueilla ja kaupungin vilkkaimmilla kaduilla.
Asukkaiden mukaan syynä on valvonnan täydellinen puute ja kaupunginhallituksen passiivisuus asian suhteen, minkä vuoksi sähköpotkulaudoista on muodostunut vakava liikenneturvallisuusongelma, artikkelissa todetaan.
Ahtaalle joutuneet paikalliset huomauttavat, että kestävä liikkuminen on asia erikseen, ja kävelyteiden valtaaminen täysin toinen. Kunnallinen järjestyssääntö on kuitenkin selvä: kävelyalueilla ajaville on lain mukaan langetettava jopa 200 euron sakot.
Samaan aikaan useat Euroopan pääkaupungit näyttävät mallia: Pariisi kielsi vuokrattavat yhteiskäyttöpotkulaudat toistuvien vakavien onnettomuuksien jälkeen; Rooma rajoittaa niiden nopeutta ja määrää sakkoja; Barcelona takavarikoi rikkureiden ajoneuvot välittömästi.
Lokakuun alussa astui voimaan liuta uusia sääntöjä, joiden avulla pyritään turvaamaan niin laudalla liikkuvien kuin muidenkin liikenteessä olevien turvallisuus:
– 15 vuoden vähimmäisikä sähköpotkulaudan kuljettamiseen.
– Pakollinen kypärän käyttö.
– Jokaiseen suuntaan olevat heijastimet.
– Ajovalot: edessä valkoinen ja takana punainen valo.
Sääntöjen päivityksellä pyritään luomaan yhteiset pelisäännöt riskien vähentämiseksi ja liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Nähtäväksi kuitenkin jää, riittävätkö poliisin resurssit laudalla liikkuvien tarkkailuun ja rikkeisiin puuttumiseen.
Lähde: La Provincia




