Sauli kerää aamulenkillään roskat pois San Agustinin ja Playa del Inglésin väliltä

Sauli Sjöblom yhdistää kuntoilun ja ympäristöstä huolehtimisen. Kuva: Virpi Piippo

San Agustín–Playa del Inglés -välillä kulkeva aamulenkki on saanut uuden merkityksen Sauli Sjöblomille. Päivittäinen kävelymatka minigolfin pariin ei ole enää pelkkää kuntoilua – samalla hän siivoaa reitin varrelta roskia.

– Onko se suomalaisuutta, joka puskee esiin, että täytyy olla siistiä, vai entinen suunnitteluhortonomin ammattini. Näen mahdollisuudet siihen, miltä täällä voisi näyttää, Sauli pohtii.

– Katson ympäristöä vähän eri silmällä kuin tavallinen kaduntallaaja. Samalla saa pidettyä kuntoa yllä. Liike on lääke.

Viime syksynä Sjöblom havahtui siihen, kuinka paljon roskia vuorokauden aikana kertyy kävelyreitin varrelle. Hän hankki varrellisen roskanpoimijan ja muokkasi siitä paremmin tarkoitukseensa sopivan. Kovassa käytössä yksi poimija kestää vain muutaman päivän.

Muovikassillinen roskia kertyy päivittäin: tupakantumppeja, purukumia, tölkkejä ja muuta jätettä. Joskus mukaan tarttuu myös kadonneita tavaroita, kuten rahakukkaroita tai kolikoita. Erityisesti roskia löytyy roskakorien läheisyydestä ja linja-autopysäkeiltä.

Roskanpoimijaan kiinnitetyn ruuvin avulla saa noukittua muun muassa tupakantumpit kätevästi. Kuva: Virpi Piippo

Aamulenkeillä syntyy usein keskusteluja ohikulkijoiden kanssa. Eräs italialainen matkailija oli kertonut, että roskaaminen on suuri ongelma myös hänen kotimaassaan. Hänen mukaansa ympäristövastuuta ei opeteta riittävästi lapsille – ei Italiassa eikä Espanjassa.

Sjöblomin mielestä kierrätys on Kanariansaarilla vielä alkutekijöissään. Usein jätteet päätyvät samaan kasaan, eikä esimerkiksi juomatölkkien palautusjärjestelmää ole kuten Suomessa. Lainsäädäntöä kyllä löytyy, mutta käytännön valvonta on hänen mukaansa vähäistä.

Vaikka alueella näkyy siivouspartioita, työvälineet ovat hänen mielestään usein vanhanaikaisia ja tehottomia.

Lopuksi Sjöblom esittää toiveen suomalaisille matkailijoille:

– Pidetään huolta ympäristöstä täällä samalla tavalla kuin kotimaassakin. Pienillä teoilla on merkitystä. Ja kunnalle terveisiä: lisää roskakoreja kaivataan kipeästi.

Teksti: Virpi Piippo

Tagit:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *