Seikkailijatar Mari Salava

Gran Canarialle sijoittuvassa esikoisteoksessa on juonittelua ja naisenergiaa

Mari Salavalla on vielä kertomattomi­aseikkailuja, Maire Pylkkänen myhäilee. Kirjailija vihjaa, että myös seuraavissa kir­joissa tullaan kokemaan juonenkäänteitä ja jännitystä, jotka pitävät lukijan otteessaan. 

Samalla Pylkkänen toteaa, että Mari Salavan hahmo perustuu osittain todellisiin tapahtu­miin ja ihmisiin, mutta kirjailijan vapaudella tarinaan on lisätty myös mielikuvituksellisia elementtejä. 

Esikoiskirja Saari kuin seireenien kutsu pitää sisällään paljon faktaa mutta toki myös fiktiota. Kirja perustuu kirjailijan omiin ko­kemuksiin yrittäjänä Gran Canarialla vuosi­na 2003–2009. Pylkkäselle on ollut tärkeää, että kirjassa on naisnäkökulma. 

Seuraavan kirjan toteutuksen hän on aloittanut kansikuvan maalaamisella. Käsi­kirjoituksia Pylkkäsellä on kertomansa mu­kaan valmiina kaksi kappaletta, joista toisen hän kertoo oleva jatkoa esikoisteokselle ja toinen tarina on rikosromaani Venäjältä, jonka loppusilausta hän pohtii aiheen arka­luontoisuuden vuoksi.

Taide on kulkenut Mairen mukana läpi elä­män. Hän tarttui siveltimeen jo lapsena. Kah­den vuoden kansainvälisten taideopintojen jälkeen vuonna 1998 alkoi varsinainen aktii­vinen luomiskausi, jonka aikana hän järjesti kaksi omaa näyttelyä Las Palmasissa.

Kun Maire kohtasi saarella Josén, tai­teen tekeminen alkoi jäädä vähemmälle, ja hän keskitti energiansa asuntojen vuokra­ustoimintaan verkossa. Heidän välittämän­sä asunnot olivat Josén paikallisilta omista­jilta hankkimia, jotka he sitten vuokrasivat eteenpäin. Maire painottaa, että toiminnan ytimessä oli ajatus siitä, että vuokratulot oh­jautuvat suoraan asunnon omistajille, eivät kansainvälisille jättiyhtiöille.

Maire haaveili pitkään matkasta Ete­lä-Amerikkaan, ja hän pääsi toteuttamaan tä­män unelmansa palattuaan Kanarialta vuon­na 2009. Maire puhuu intiaaniprojektistaan, jolla hän viittaa siihen, että on edistänyt pai­kallisten alkuperäiskansojen vientitoimintaa alpakkatuotteiden parissa. Maire kertoo, että alpakkahuivien valmistajat ovat pystyneet kouluttamaan itseään hankkimillaan tu­loilla, eivätkä he enää tarvitse ulkopuolista apua viennin hoitamisessa. Alpakkahuiveja on tuotu Suomeen jo kahdeksan vuoden ajan, ja ne ovat saavuttaneet suuren suosion.

Pylkkäsellä on ollut mahdollisuus mat­kustaa eri puolilla maailmaa. Aikoinaan työ- ja lomamatkoillaan hän ikuisti näkymiä kan­kaalle. Tällä hetkellä Maire asustaa Suomessa ja iloitsee siitä, että on löytänyt itselleen galleristin, mikä avaa uusia mahdollisuuk­sia hänen maalaustensa esille tuomiseen ja markkinointiin jatkossa. Joulukuussa Maire matkustaa Gran Canarialle. Suunnitelmissa hänellä on viettää saarella kolmisen kuu­kautta ja tarkoituksena hänellä on tuona aikana keskittyä kirjoittamiseen ja maalaa­miseen.

Mikäli et ole kirjaa lukenut, niin sen voi lainata kirjastosta tai voit hankkia kirjan sig­neerattuna omaksesi olemalla yhteydessä Maireen sähköpostitse: maire.pylkkanen@kolumbus.fi. Kirja on myös hyvä joululahjai­dea Gran Canarian ystävälle.

Tagit:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *