Aurinkoa ja ruuhkaa eläkeläisen kalenterissa

Matkalla harrastamaan. Kuva: Juha Hallenberg.

Kun suomalainen lähtee kesämökilleen, harva naapuri kysyy siinä vaiheessa, että mitä siellä mökillä meinaatte tehdä. Kuitenkin talveksi etelään lähtevälle esitetään yksi kysymys melko usein: Miten siellä saa ajan kulumaan? Oikeasti kun pitäisi kysyä: Miten saatte ajan riittämään?

Kun Suomesta tullut lento on purkanut matkustajansa Gran Ca­narian lentoasemalle, suurin osa tulleista suuntaa etelään ja varmaan aurinkoon viikoksi tai pariksi. Vä­hemmistö ottaa kuljetuksen pohjoi­seen ja useimmiten Las Palmasiin. Varsinkin syyskuukausina tässä joukossa on monta talven viettäjää, jotka palaavat suomalaisen kesän jälkeen omille talviteloilleen. Tähän ryhmään kuuluvat Kaisu ja Taisto Lindsten, jotka viettävät nyt kah­deksatta talvikauttaan Las Palma­sissa.

– Ensimmäinen kokemuksem­me oli positiivinen ja samalla puri golfkärpänen, sanoo Taisto, joka on harrastanut lapsesta asti erilaisia pallopelejä.

Saaren ilmasto, vuosien aikana kasvanut suomalainen tuttavapiiri ja elämisen rentous ovat pitäneet pariskunnan pois Suomen talvesta. Kaisu lisää, että täällä voi elää ai­van samanlaista elämää kuin Suo­messa. Ei vain tarvitse liukastella tai pukeutua päällysvaatteisiin ulos lähtiessään. 

Parin viime vuoden aikana me­diassa on ollut turisminvastaisia artikkeleja tai saarilla on nähty ai­heeseen liittyviä mielenilmauksia. Suomalaisiin ne eivät ole tehneet suurta vaikutusta. Monen maan­miehensä tavoin Taisto kiteyttää näkemyksensä asiasta:

– Jotenkin sitä ei pidä itseään turistina asuessaan täällä koko talven ja käyttäessään samoja pal­veluita kuin vakituiset asukkaat. Jätämme rahaa vuokraan, ruoka- ja vaatekauppoihin. Käytämme gua­guaa tai takseja, syömme ulkona ja käymme kuntosalilla, maauimalassa tai keilaamassa ja golfaamassa. Tal­ven mittaan siitä syntyy aikamoinen summa liikevaihtoa paikallisille yrittäjille.

Mielenkiintoinen seikka, jonka Lindstenit ovat huomanneet tääl­lä, on ero sosiaalisessa elämässä kotimaahan verrattuna. Siinä mis­sä kotikulmilla ollaan tekemisissä muutaman naapurin kanssa, täällä tulee helposti yli viisikymmentä tuttua, joiden kanssa pysähdytään juttelemaan kaupungilla tavatessa tai harrastetaan jotain yhdessä. Las Palmasin Suomi-Kerho on yhdistävä tekijä. Kerholla on tarjottavana ak­tiviteetteja jokaiselle viikonpäivälle. Haasteeksi nousee se, miten ehtii kaikkeen mukaan, jos kiinnostusta on. Harrasteryhmiä on tällä hetkellä viisitoista ja lisäksi Kaisu tekee vie­lä vapaaehtoisia työvuoroja kerhon keittiössä.

Suomalaisen luonteen eräs piirre ihmetyttää Taisto Lindsteniä. Kun puhutaan talven viettämisestä läm­mössä ja auringossa, kateuden vä­rittämä kommentti kuuluu: voi kun minäkin voisin! Taistolla on hyvin selkä näkemys asiaan:

– Kaikilla on mahdollisuus olla täällä, jos siihen on halua. Normaa­lilla työeläkkeellä tulee toimeen varmasti yhtä hyvin kuin Suomes­sa. Vaikka hinnat ovat viime vuosi­na nousseet, elämisen kustannukset jäävät edelleen alle kotimaan tason.

Kaisu lisää, että bussit sekä kau­pungissa että muualle saareen ovat halpoja, kuten myös Espanjan hal­vimmat taksit. Vielä kaksi plussaa hän antaa paikalle: 

– Kukkaset ovat halpoja ostaa ja kun sataa, se kestää korkeintaan kolme minuuttia.

Juuri syntynyt hole-in-one.

Golfia, biljardia, boulea, mölkkyä ja kovaa kuntoa

Taisto Lindstenillä on synnyn­näinen pallosilmä, jota hän hyödyntää joka viikko. Biljardin pelaamisen hän aloitti vuonna 1977 ja se jatkuu edelleen pari kertaa viikossa Suomi-Kerholla. Golfkierroksia mies tekee nor­maalisti kolme kertaa viikossa ja poikkeaa heittämässä mölk­kyä perjantaisin ja petankki­kuulilla pelattavaa rantaboulea sunnuntaisin Las Canterasin rantahiekalla muiden kerholais­ten kanssa. Näistä lajeista syntyy liikuntaa kilometrikaupalla joka viikko. Jos lisäksi lasketaan muu hyötyliikunta, kun autoa ei ole käytössä, talven aikana ylittyy 1000 kilometriä askelmittarilla todistettuna.

Kaisu puolestaan pitää kunnostaan huolta vuoristoon tehtävillä vaelluksilla, joita Suo­mi-Kerho järjestää joka lauantai. Kuljettava reitti on useimmiten yli kymmenen kilometriä hyvin vaativassa maastossa. 

– Jyrkät nousut edellyttävät kovaa kuntoa ja hyvät jalkineet, sanoo Kaisu.

Teksti: Juha Hallenberg

Tagit:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *