Lukuisat tarinat ja legendat, ainutlaatuinen luonto, ainutkertainen kielikulttuuri ja tunnetut merenkävijät ovat jättäneet jälkensä ja yhdistäneet La Gomeran luonnon ja kulttuurin yhdeksi Unescon maailmanperintökohteeksi.
Garajonay – rakkauden symboli
Taru kertoo, kuinka gomeralainen veden prinsessa Gara ja teneriffalainen tulen prinssi Jonay rakastuivat toisiinsa. Oraakkeli oli neuvonut Garaa välttämään tulta ja kun nuorten kihlajaisten aikana tulivuori Teide alkoi purkautua, heidän perheensä pelästyivät profetiaa ja erottivat rakastavaiset toisistaan. Prinssi Jonay kuitenkin ylitti salmen Gomeralle päästäkseen rakkaansa luo. Yhdessä nuoret pakenivat perheiltään Gomeran huipulle ja päättivät ikuistaa rakkautensa ”kuoleman halauksessa” hyppäämällä vuoren huipulta yhdistäen samalla sydämensä seetripuusta tehdyllä seipäällä. Näin vuori sai nimen Garajonay jo ennen kuin espanjalaiset valloittivat saaren.
Garajonayn kansallispuisto
Garajonay-vuoren ympärille perustettiin samanniminen kansallispuisto vuonna 1981. El Cedron metsä on kiistatta Garajonayn kansallispuiston tähti ja yksi niistä syistä, miksi puisto liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1986.
El Cedro on pieni osa laajaa laakeripuumetsää, joka kattaa 85 % puistosta. El Cedro on ainutlaatuinen – ikivanha metsä, joka ei ole muuttunut vuosisatoihin, täynnä historiaa ja legendoja.
Kansallispuisto on 40 km² laajuinen ja sen reunamilla ovat Garajonayn kalliot, jotka kohoavat 1484 metrin korkeuteen saaren korkeimpana kohtana. Kansallispuisto toimii vedenjakajana, jolloin vesi virtaa eri suuntiin. Sademäärät kansallispuistossa lähestyvät jopa 1000 millimetriä vuodessa, tosin suurin osa siitä pisaroituu suoraan pilvistä. Tämä saari lienee ainut Kanarialla, joissa kaikkea virtaavaa vettä ei ole padottu. Siksi siellä vesi on kovertanut syviä jokilaaksoja ja vesi virtaa kaikkina vuodenaikoina.
El Cedro-metsä
Metsä koostuu suurestä määrästä erilaisia puita, joilla kaikilla on laakeripuuta muistuttavat lehdet. Pelkästään El Cedrossa puita on kaikkiaan kahtatoista eri lajia. Metsään on muodostunut mikroilmasto, joka mahdollistaa luonnon uskomattoman monimuotoisuuden, ja on täynnä kotoperäisiä lajeja. Oksilla kasvaa sammalta ja jäkälää, maa on saniaisten ja monien eriväristen lehtien peittämä. Kokonaisuudesta muodostuu esihistoriallinen ja salaperäinen tunnelma.
Metsässä on monimuotoisuuden vuoksi harvinaisen rikas eliöstö, noin tuhat eläinlajia. Kansallispuistossa on laskettu olevan peräti 13,6 endeemistä lajia neliökilometrille, pääasiassa selkärangattomia. Vastaavaa kotoperäisten lajien tiheyttä ei muualta Euroopasta löydy. Linnuista voi nähdä endeemiset palman- ja kanariankyyhkyt sekä arabihaukan. Onnekas voi havaita vapaana virtaavissa puroissa myös ankeriaan.
Ihmisen aiheuttama maastopalo 4.8.2012 poltti Unescon maailmanperintökohteesta noin 740 hehtaaria eli lähes 20 % kansallispuiston pinta-alasta. Palo vaaransi koko kansallispuiston ja laurisilva-metsikön ekologisen arvon. Kestää vuosikymmeniä, jos ei satoja vuosia, ennen kuin luonto toipuu palon vaurioista.
Lourdesin kappeli
Lourdesin valkoinen kappeli ja sen pieni hento kello sijaitsevat Garajonayn kansallispuistossa keskellä El Cedron tiheää metsää, sen läpi kulkevan polun varrella. Tämä kiehtova alue toimii tapahtumapaikkana yhdelle Gomeran saaren kuuluisimmista uskonnollisista kulkueista.
Lourdesin kappeli rakennettiin brittiläisen naisen lahjoittamilla varoilla. Hän työskenteli Gomeralla italialaisen perheen kotiopettajattarena, ja halusi pystyttää pyhäkön Lourdesin Neitsyt Marialle.
Legendan mukaan Neitsyt Maria ilmestyi vuonna 1858 Lourdesin lähellä Ranskassa 14-vuotiaalle paimentytölle. Tämä tapahtuma on Marian ilmestymisistä luultavasti kuuluisin.
Silbo
Gomeralaisten tiedetään viestineen toisilleen viheltämällä jo 1400-luvulla. Linnunlaulua muistuttava kieli on hyödyllinen erittäin vaikeakulkuisessa maastossa, jossa äänen kantama voi olla jopa kolme kilometriä. Viheltäen voidaan muodostaa neljä vokaalia ja konsonanttia ja näitä yhdistelemällä voidaan ilmaista jopa yli 4000 sanaa.
Vuonna 2009 Silbo hyväksyttiin Unescon aineettoman kulttuurin perintökohteeksi, ja Gomeralla se on ollut vuodesta 1999 alkaen koululaisille pakollinen oppiaine.
