Kirjaimellisesti lucha canaria tarkoittaa ’Kanarian taistelua’. Laji juontaa juurensa aikaan ennen espanjalaisten 1400-luvulla saarille suuntaamia valloitusretkiä. Aikojen saatossa laji levisi saariryhmän eri osiin ja näin painille kehittyi jokaisella saarella hieman erilaiset säännöt.
Lajin historiaa
Alunperin kyseessä ei kuitenkaan ollut urheilijoiden kamppailulaji, vaan yksi erimielisyyksien ratkomiseen käytetyistä keinoista, joka perustui vastustajan kunnioittamiseen. Myöhemmin painista tuli myös osa uskonnollisia seremonioita.
Vuonna 1420 historioitsija Alvar García de Santa María kirjasi painitekniikat ja säännöt paperille. Näin lajista tuli osa paikallista perinnettä, jota harjoitettiin niin juhlissa kuin muissakin paikallisissa tapahtumissa.
Maastamuuttoaallon aikana 1800-luvulla Kanariansaarilta lähteneet levittivät lucha canarian aina Kuubaan ja Venezuelaan saakka.
Säännöt vahvistettiin lopullisesti vuonna 1872. 1940-luvulla perustettiin useita kunnallisia lajiliittoja, mikä lopulta johti saariryhmän liiton, Federación de Lucha Canarian, toiminnan käynnistämiseen.
Nykytila
Kanariansaarilla toimii tällä hetkellä reilut 50 paikallista lucha canaria -seuraa. Lajin parissa on tapahtunut kehitystä, jonka myötä myös naiset ovat saaneet painikärpäsen pureman. Seurat osallistuvat aktiivisesti yksittäisiin kilpailuihin ja jopa kauden kestäviin sarjoihin.
Tärkeimmät ottelut, erityisesti saarten väliset kamppailut, näytetään paikallisella Televisión Canaria -kanavalla. Kyseessä ei siis todellakaan ole mikään joutava ajanviettotapa ja voimien mittelö, vaan tärkeä palanen Kanariansaarten kulttuuriperintöä. Gran Canarian Ingeniossa on jopa kahta painijaa kuvaava Los Luchadores -niminen patsas.
Näin se tapahtuu
Painijat ottavat yhteen hiekalla peitetyllä pyöreällä areenalla, jota kutsutaan ’terreroksi’. Joukkueet koostuvat 12–18 henkilöstä ja yksittäiset ottelut käydään pareittain. Kahden keskenään kamppailevan henkilön tavoitteena on kaataa vastustajansa. Erävoittoon riittää, että toinen joutuu koskettamaan maata jollain muulla ruumiinosallaan kuin jalkapohjallaan. Erävoitosta saa yhden pisteen. Se, jolla on ensin kaksi pistettä, julistetaan ottelun voittajaksi.
Terreron keskellä kaksi painijaa ottavat paikkansa ja aluksi kättelevät toisensa. Sitten he siirtyvät aloitusasentoon, jossa otetaan vasemmalla kädellä tiukasti kiinni vastustajan ylös kääritystä lahkeesta. Päät asetetaan toistensa oikeanpuoleiselle olkapäälle ja oikea käsi lasketaan alas maata kohti. Kun tuomari puhaltaa pilliin, alkaa armoton vääntäminen. Lyöminen ja potkiminen on kielletty. Sallittuja ovat nykäisyt, työntäminen, vetäminen, nostaminen ja kampitus. Toisin sanoen tavoitteena on saada toinen pois tasapainosta.
Erät kestävät enintään 90 sekuntia. Mikäli ottelu ei ratkea vielä kahden jälkeen, kolmas erä ratkaisee. Ottelumuotoja on kuitenkin erilaisia riippuen esimerkiksi osallistujien määrästä.
Painijat voivat olla kovan näköisiä kavereita, ja monet heistä ovatkin melkoisen kookkaita. Paino ja voima ovat totta kai eduksi, mutta yllättävän usein silkka tekniikka ratkaisee otteluvoiton. Taktinen ajattelukyky on lajissa tärkeä osa-alue. Niitä, jotka pystyvät voittamaan useamman kuin yhden vastustajan koko kamppailun aikana, kutsutaan nimellä ’puntales’, jonka voi tulkita tarkoittavan tolppaa, pönkkää tai tukipaalua.
Vastustajan kunnioittaminen on lajin ydin. Jalous, kunnioitus häviäjää kohtaan, joukkuehenki ja sääntöjen noudattaminen ovat kaikki lucha canarian keskeisiä elementtejä. Kun painija kaadetaan, auttaa voittaja hänet ylös ja kättelee ennen areenalta poistumistaan.
Lähteet: FEDAC, Canarias.com, Fedluchacanaria
