Etsiskelin hiljattain tietoja Teneriffan sadevesialtaiden täyttöasteista Therese-myrskyn jälkeen, mutta niitäpä ei äkkiseltään löytynyt. Sitten muutaman mutkan kautta selvisi syy: Vaikka saari muiden lailla kärsii makean veden puutteesta, ei Teneriffalla juurikaan ole sadevesialtaita tai patoja. Mutta miksi ihmeessä ei? Tähänkin löytyi selitys: saaren vulkaaninen maaperä.
Pienet kaivannot johtivat talouden nousuun
Teneriffan vesihuolto suuntasi katseensa ja toiveensa maan alle 1800-luvulla, kun väestönkasvu pakotti etsimään uusia vesilähteitä. Aluksi tehtiin pieniä kaivantoja lähteiden läheisyyteen, joiden tarkoituksena oli lisätä niiden virtaamaa.
Kanavien ja kaivojen rakentaminen lisääntyi voimakkaasti myös maatalouden viennin kasvaessa, mikä johti yhä syvemmälle ja pidemmälle ulottuviin kaivauksiin. Lisäksi vuonna 1879 säädetty laki antoi maanomistajille oikeuden etsiä mailtaan vettä, ja myydä sitä eteenpäin. Tämä johti porausten ja kaivantojen räjähdysmäiseen kasvuun: Kanariansaarille syntyi yhteensä yli 1500 kanavaa ja tunnelimaista kaivoa, joiden yhteenlaskettu pituus on noin 2000 kilometriä.
Maaperään ja vuorten rinteisiin tehdyt kaivaukset nousivat arvoon arvaamattomaan, sillä niiden avulla saatiin lisää viljelyskelpoista maata. Tämä puolestaan nosti banaani- ja tomaattiviljelmät talouden uudeksi moottoriksi. Runsaimpien vesilähteiden ympärille nousi haja-asutusta ja lopulta kokonaisia kyliä.
Mistä ja miten vesi päätyi maan uumeniin?
Maaperästä löytyneiden vesivarantojen alkuperästä kiisteltiin pitkään. Osa insinööreistä uskoi veden olevan peräisin merestä, mutta myöhemmät tutkimukset osoittivat sen olevan peräisin sateista, jotka imeytyvät huokoiseen, vulkaaniseen maaperään.
Satanut vesi täyttää vulkaanisen kiven huokoset. Makean veden massat kelluvat suolaisen veden päällä ruokkien lähteitä sekä kaivoja ja kanavia, jotka ovat loivasti viettäviä, lähes vaakasuuntaisia tunneleita.
Tunnelia kaivetaan, kunnes saavutetaan veden kyllästämä kerros, minkä jälkeen vesi johdetaan ulos tunnelin kaltevuutta hyödyntäen. Tyypillinen kanarialainen ”tunnelikaivo” on noin 1,5 metriä leveä, 1,8 metriä korkea ja pituudeltaan jopa yli kaksi kilometriä.
Veden virtaama vaihtelee ajan myötä. Aluksi se on suuri, mutta tasoittuu myöhemmin, kun pohjavesikerros alkaa tuottaa vettä sitä mukaa kun se uusiutuu sateiden vaikutuksesta. Jos veden kysyntä ylittää saatavilla olevan määrän, kaivon omistaja jatkaa kaivamista, jolloin prosessi alkaa alusta.
Noin kolme neljäsosaa Kanarian pohjavesitunneleista sijaitsee Teneriffalla, mutta on yleisin vedenkeräyskeino myös La Palmalla. Menetelmää käytetään toki muillakin saarilla, mutta hyvin vähän.
Tärkein syy patojen ja altaiden puuttumiseen Teneriffalla löytyy siis saaren geologisista ominaisuuksista – patojen avulla kerätty vesi katoaisi nopeasti, sillä vulkaaninen maa päästää veden helposti lävitseen.
Nykyään suurimpia ongelmia ovat veden hävikki jakeluverkossa sekä korkea vedenkulutus asukasta kohden. Ehdotettuja ratkaisuja ovat muun muassa jäteveden tehokkaampi puhdistaminen sekä suolanpoisto, jota kuitenkin rajoittaa prosessin korkea energiankulutus ja hinta.
Lähteet:
