Espanja säilytti virallisen puolueettomuutensa toisessa maailmansodassa, mutta Francisco Francon hallinto salli akselivaltojen sukellusveneiden käyttää Kanariansaarten satamia huoltopisteinään. Liittoutuneet pitivät toimintaa uhkana ja ryhtyivät vastatoimiin.
Sodan osapuolet
Akselivallat muodostui aluksi kolmesta päämaasta:
- Saksa (Adolf Hitlerin johtama natsi-Saksa)
- Italia (Benito Mussolinin johtama Italia vuoteen 1943 asti)
- Japani
- Rinnalla taisteli myös useita muita valtioita
Liittoutuneisiin kuului lopulta yli 50 valtiota, mutta tärkeimmät olivat:
- Yhdistynyt kuningaskunta
- Neuvostoliitto (vuodesta 1941)
- Yhdysvallat (vuodesta 1941)
- Ranska (erityisesti Vapaa Ranska vuoden 1940 miehityksen jälkeen)
Syy ja seuraus
Saksan laivasto käytti Las Palmas de Gran Canarian ja Santa Cruz de Tenerifen satamia tankkauspisteinään. Liittoutuneet seurasivat tarkasti akselivaltojen liikkeitä ja laativat hyökkäyssuunnitelmia saarten valtaamiseksi. Jos Espanja olisi liittynyt sotaan akselivaltojen rinnalle, Yhdistynyt kuningaskunta (Britannia) olisi voinut käyttää Kanariansaaria vaihtoehtoisena tukikohtana hallitsemansa Gibraltarin sijaan.
Sekä Britannian että Yhdysvaltojen tiedusteluelimet keräsivät tietoa mahdollisia sotilaallisia toimia varten. Saksalaiset agentit puolestaan keskittyivät tukemaan merivoimiensa operaatioita, joita suoritettiin jopa Espanjan viranomaisten hiljaisella myötävaikutuksella. Espanjan tiedustelu oli enemmän huolissaan liittoutuneiden suorittamasta vakoilusta kuin saksalaisten toimista.
Näin Kanariansaarista muodostui akselivaltojen ja liittoutuneiden salainen taistelukenttä, jolla he toteuttivat vakoilu-, sabotaasi- ja tiedusteluoperaatioita. Saariryhmän strateginen sijainti Atlantilla teki siitä keskeisen tarkkailu- ja logistiikkapisteen, jossa diplomaatit, vakoojat ja sotilaat toimivat kuin elokuvissa konsanaan.
Kanariansaaret, jota aiemmin pidettiin syrjäisenä tukikohtana, nousi hetkellisesti globaalin sotastrategian keskiöön. Lukuisat valmiiksi hiotut suunnitelmat kuten Operaatio Warden, jonka tarkoituksena oli sabotoida akselivaltojen aluksia saarten satamissa, osoittivat saarten strategisen arvon sodan molemmille osapuolille.
Hitler houkutteli kenraali Francoa puolelleen – liittoutuneet pelkäsivät vallankaappausta
Adolf Hitler ei onnistunut sitkeästä neuvottelusta huolimatta varmistamaan liittolaisuutta kenraali Francisco Francon kanssa. Vuonna 2017 julkistetut salaiset asiakirjat ovat kuitenkin nostaneet esiin kiinnostavan vaihtoehtoisen skenaarion.
Asiakirjojen joukossa on 11. joulukuuta 1940 päivätty raportti Possible German Action in the Atlantic (Mahdollinen saksalaisten toiminta Atlantilla), joka esiteltiin pääministeri Winston Churchillille. Raportti laadittiin kaksi kuukautta Hitlerin ja Francon tapaamisen jälkeen. Asiakirjassa tarkastellaan mahdollisuutta, että Kanariansaaret voisi joutua Saksan hallintaan.
Raportin laatijoiden mukaan heillä ei ollut viitteitä siitä, että Saksa olisi aikeissa hyökätä Kanarialle Espanjan viranomaisten myötävaikutuksella, mutta he havaitsivat saarilla ”merkittävää sotilaallista aktiivisuutta”.
Liittoutuneita huoletti erityisesti ajatus, että Hitler saattaisi yrittää vallata Kanarian tukemalla vallankaappausta. Kaappaus olisi ollut varsin mahdollinen, sillä saarilla oli jo ennestään huomattava saksalaisyhteisö ja suuri määrä saksalaisia aluksia ankkuroituina useisiin satamiin. Lisäksi Kanariansaarten tilanne oli tuolloin suotuisa levottomuuksille heikkojen taloudellisten olosuhteiden ja Francon hallintoa kohtaan tunnetun tyytymättömyyden vuoksi.
Operaatio Warden, brittien suurin ja kaunein sabotaasihanke
Espanjan osallistuminen sotaan olisi merkinnyt Britannialle Gibraltarin menetystä, minkä lisäksi Espanja oli merkittävä sotamateriaalien, kuten volframin, tuottaja. Niinpä britit pyrkivät pitämään Espanjan erossa konfliktista kaikin keinoin. Siltä varalta, etteivät keinot tuottaisi toivottua tulosta, laadittiin suunnitelmia saarten miehittämiseksi.
Keväällä 1940 Britannia alkoi harkita Las Palmasin sataman, Puerto de la Luzin, valtaamista. Maaliskuun 1941 jälkeen valtaamisen rinnalle nousi vaihtoehdoksi rauhanomainen Espanjan hallituksen, paikallisviranomaisten ja väestön tuella tapahtuva sataman miehittäminen.
Suunnitelma ja yhteys James Bondiin
Brittiläinen Miller & Co. oli Las Palmasin sataman merkittävin laivanselvitys- ja huoltoyhtiö. Sen johtaja Gerald Miller ja hänen poikansa Basil tekivät yhteistyötä Britannian tiedustelupalvelun kanssa tarkkailemalla saksalaisten alusten liikkeitä ja välittämällä yksityiskohtaista tietoa sataman rakenteista, käytettävissä olevista aluksista ja tärkeimmistä kontakteista Las Palmasissa.
Satamassa harjoitettua saksalaistoimintaa koskevien epäilyjen vahvistuessa brittien vapaaehtoisista koostunut salainen yksikkö SOE ja sen alajaosto SO2 suunnittelivat Britannian laivaston tiedusteluosaston kanssa sabotaasioperaation.
Näin muodostui Operaatio Warden, joka oli suunnitelma upottaa Las Palmasin satamassa olleet kolme saksalaista, kolme italialaista ja yksi tanskalainen alus kiinnittämällä kuhunkin kaksi magneettipommia. Kahdeksas alus, tanskalainen Slesvig, oli tarkoitus kaapata pakovälineeksi.
Tiesitkö?
James Bond -hahmon luonut Ian Fleming palveli toisen maailmansodan aikana kyseisessä laivaston tiedusteluosastossa amiraali John Godfreyn alaisuudessa. Flemingin työ liittyi myös Atlantin alueeseen ja Espanjaan. Monet Bond-tarinoiden yksityiskohdat pohjautuvat Flemingin omiin kokemuksiin.
Metropole-hotelli ja British Club valittiin kohteiksi, joita voitaisiin hyödyntää operaatiossa. Molemmilla rakennuksilla oli isot, heikosti valaistut puutarhat, jotka johtivat tuolloin lähes autiolle rannalle, nykyiselle Playa de Alcaravanerasille. Laivat oli ankkuroitu rannasta noin 900 metrin päähän, joten niille oli mahdollista uida.
Operaation suunnittelu eteni loppujen lopuksi toisenlaisesta näkökulmasta. Harkittiin yhden upseerin ja yhdeksän puolalaisen SOE-agentin lähettämistä kauppalaivalla Las Palmasin vesille. Matkan aikana aluksen oli määrä lavastaa moottorivika, joka pakottaisi sen laituriin Puerto de la Luzissa. Korjausten aikana sabotoijilla olisi ollut aikaa tutkia edellytykset operaation toteuttamiseksi. Suunnitelman mukaan agentit olisivat yön turvin kiinnittäneet kaksi magneettipommia kunkin seitsemän aluksen peräsimeen. Räjähteet olisi ajastettu laukeamaan kolmen tunnin viiveellä, minkä aikana hyökkääjien oli määrä paeta korjatulla aluksellaan merelle.
SOE:n puolalaisella osastolla oli vahva perinne juonittelusta ja kapinoinnista sortajia ja miehittäjiä vastaan. Puolalaiset valittiin heidän tehokkuutensa ja erikoistumisensa vuoksi. Heidät nähtiin erittäin päättäväisinä, äärimmäiseen väkivaltaan valmiina agentteina, jotka kykenivät toteuttamaan sabotaaseja hetkeäkään epäröimättä.
Diplomaattinen väliintulo
Vaikka suunnitelma oli valmis ja hyväksyntää vaille, operaatiota lykättiin asteittain ja lopulta hylättiin. Syinä olivat riski sekaantua muihin strategisiin operaatioihin sekä ennen kaikkea ulkoministeriön ja brittien Madridin suurlähetystön asettamat rajoitukset.
Tämän seurauksena sotaministeriö ryhtyi Operaatio Pilgrimin nimellä harkitsemaan uutta ja laajempaa salahanketta Gran Canarian, erityisesti sen sataman ja lentokentän, valtaamiseksi.
Saksalaisten toiminnan keskeytyminen ja alusten poistuminen saarelta olivat lopulta seurausta diplomaattisesta painostuksesta sekä Espanjan ulkopolitiikan siirtymisestä kohti todellista puolueettomuutta vuodesta 1943 alkaen.
Wardenia ei koskaan toteutettu, mutta se olisi ollut yksi suurimmista ja näyttävimmistä sabotaasioperaatioista, mitä oli koskaan suunniteltu. Olihan toiminnassa mahdollisesti mukana itsensä James Bondin isä.
Salaisen sodan tärkeimpiä hahmoja
Edmund Nehrkorn, peitenimeltään ’Niemann’, oli Atlantin alueen aktiivisimman saksalaisen verkoston arkkitehti. Saarilla jo 1900-luvun alusta lähtien vaikuttaneeseen, merkittävään saksalaisyhteisöön tukeutuen Niemann organisoi Gran Canarialta käsin laajan agenttiverkoston, jonka tehtävänä oli seurata meriliikennettä, huoltaa sukellusveneitä ja välittää strategista tietoa Kolmannelle valtakunnalle.
Saaret toimivat Atlantin ylittävän salakuljetusverkoston solmukohtana, joka yhdisti Espanjan Argentiinaan rahtialusten välityksellä. Niemannin yli seitsemänkymmenen saksalaisen agentin verkosto yhdisti Kanariansaaret, Pohjois-Afrikan ja Latinalaisen Amerikan käyttäen yrityksiä, kalastajia ja kauppiaita peitetarinoinaan.
Thomas Alfree Weir, insinööri ja Socony Vacuum Oil Companyn työntekijä, oli saarilla toimineista OSS:n agenteista keskeisin. Hän otti Santa Cruz de Tenerifen varakonsulin ja öljyasiantuntijan peiteroolin, joiden turvin hän perusti monimutkaisen tiedusteluverkoston Teneriffalle.
Agenttina nimellä ’Washburn’ toiminut Weir ei ollut ammattivakooja, vaan hänestä tuli amerikkalaisen, CIA:ta edeltäneen OSS:n agentti ikään kuin vahingossa. Hän käytti ammatillista osaamistaan ja diplomaattista asemaansa kerätäkseen ratkaisevaa tietoa vihollisalusten liikkeistä, salakuljetusverkostoista ja akselivaltojen salaisista operaatioista Kanariansaarilla.
Lillie Mae Hubbard oli poikkeuksellinen hahmo saarten sotahistoriassa: nainen, afroamerikkalainen ja Yhdysvaltain diplomaatti. Hubbardilla oli ratkaiseva rooli strategisen tiedon keräämisessä ja välittämisessä sodan kriittisimpinä vuosina.
Työskennellessään Yhdysvaltain konsulaatissa Las Palmasissa Hubbard yhdisti viralliset diplomaattiset tehtävänsä hienovaraisiin valvontatehtäviin ja liittoutuneiden verkostoihin liittyviin toimintoihin. Hänen työnsä auttoi liittoutuneita pysymään selvillä saksalaisten operaatioista tilanteessa, jossa tieto oli yhtä ratkaisevaa kuin aseet.
Lähteet: Tenerife Connect, El Pais
Marta García Cabrera (2019), Marta García Cabrera (2024)
