Garrote on puinen sauva tai keppi, jonka pituus ja paksuus vaihtelee käyttötarkoituksen mukaan. Se oli paimenten jokapäiväinen, monikäyttöinen työväline siinä missä puukko aikoinaan suomalaisille.
Pitkiä puisia keppejä on käytetty Kanariansaarilla vuosisatojen ajan vaikeassa maastossa liikkumisen apuna. Tämä vanha perinne tunnetaan nimellä Salto del Pastor eli paimenhyppy tai -loikka. Tukeva puinen keppi on monipuolinen väline ja sitä onkin käytetty myös esimerkiksi itsepuolustukseen.
Historiaa
Kepeillä taisteleminen oli yleinen käytäntö Kanariansaarten alkuperäisväestön keskuudessa. Paimenten arkeen kuului paitsi karjan ajaminen, myös uusien laidunten etsintä, jolloin saattoi kohdata muita samoissa puuhissa olevia ryhmiä, mikä toisinaan johti yhteenottoihin.
Syntyneet erimielisyydet ratkottiin usein keppitaistelun avulla. Voittajaksi selviytyi vahvempi ja taitavampi osapuoli. Tässä mielessä voidaan puhua paimenen ja soturin yhdistelmästä: henkilöstä, joka huolehti karjastaan mutta kykeni samalla puolustautumaan hyökkäystä tai alueensa loukkaamista vastaan.
Saarten valloituksen jälkeen alkuperäisväestöltä kiellettiin aseiden käyttö, minkä vuoksi perinne siirtyi maan alle säilyen perhepiirissä sukupolvelta toiselle opetettavana taitona. 1900-luvun puolivälistä lähtien maaseudun autioituminen ja perinteisen elämäntavan muuttuminen johtivat taidon vähittäiseen taantumiseen.
1980-luvulla innokas nuori mies nimeltään Jorge Domínguez Naranjo aloitti perusteellisen tutkimustyön, jonka aikana hän haastatteli paimenia eri puolilla saaria kooten talteen erilaiset kamppailutekniikat, joita paimenet olivat käyttäneet. Nämä tekniikat muodostavat nykyisin Kanarian keppitaistelun perustan.
Sittemmin keppikamppailusta muotoutui virallinen perinnelaji ja Federación de Lucha del Garrote Canario -liitto sai alkunsa. Termeistä puhuttaessa asiaa hämmentää se, että lajijärjestöissä niitä käytetään hieman eri tavoin. Joissakin yhteyksissä Lucha del Garrote nähdään omana kamppailulajinaan, kun taas Juego del Palo toimii kattoterminä kaikille kanarialaisille keppitaisteluperinteille.
Voisi siis sanoa, että Juego del Palo Canario on yhtä kuin koko perinne tai lajiperhe, kun taas Lucha del Garrote on yksi sen päähaaroista, joka keskittyy nimenomaan pitkällä sauvalla taisteluun. Joka tapauksessa molempien juuret ulottuvat Kanariansaarten alkuperäisväestön ja paimenten vuosisataisiin perinteisiin.
Lajin ominaispiirteet
Kamppailussa käytettävä tekniikka riippuu kahdesta päätekijästä: Käytettävän kepin tyypistä, sillä sen koko, paksuus ja puulaji vaikuttavat ratkaisevasti sen käyttöön, sekä harjoittajan koulukunnasta, sillä tekniikat vaihtelevat eri perinteiden ja opettajien mukaan.
Joka tapauksessa tavoitteena on osua vastustajaan ilman, että itse joutuu osuman kohteeksi. Tähän käytetään molempia käsiä sekä erilaisia nopeita liikkeitä, koukkauksia, sitomisia ja muita tekniikoita. Lajin harjoittajalta vaaditaan vikkelää jalkatyötä, käsivarsien taitavaa käyttöä sekä nopeita refleksejä.
Keppien luokittelu
Kepeillä on eri saarilla ja paikkakunnilla monia nimiä, kuten palo, garrote, lata, asta, astia, vara, lanza, regatón ja vera. Ne jakautuvat kolmeen pääryhmään:
- Pitkä keppi (Palo Largo/Palo Grande)
Tämä on suurin keppityyppi, ja sitä käyttivät erityisesti paimenet. Sen pituus on yleensä sama kuin käyttäjänsä pituus. Tasapaksusta kepistä pidetään kiinni yleensä keskeltä, ja sen molempia päitä käytetään lyömiseen. Koska keppi on pitkä ja tukeva, ovat iskut erittäin voimakkaita. - Keskipitkä keppi (Palo Medio)
Kyseisen keppimallin toinen pää on yleensä paksumpi kuin toinen, ja tavallisesti se ulottuu maasta käyttäjänsä rinnan korkeudelle. Kepistä voidaan pitää kiinni kummasta päästä tahansa, mutta tavallisesti paksummasta päästä. Tätä keppimallia käytetään usein niin sanotussa recogida-tekniikassa, joka painottuu puolustamiseen. - Lyhyt keppi (Palo Corto/Macana)
Erittäin tehokas ja vaarallinen ase. Taitavan käyttäjän käsissä se voi aiheuttaa vastustajalle hyvin vakavaa vahinkoa. Sen käyttö vaatii erinomaista käsien hallintaa ja jalkatyötä. Useat taitavat taistelijat ovat myös hyviä tanssijoita, sillä tanssimisesta saatu ketteryys edesauttaa heidän kamppailutaitojaan.

Materiaalit ja valmistus
Keppien valmistuksessa käytettiin yleensä Kanariansaarille ominaisia kotoperäisiä puulajeja, kuten kanarianpalmu, kanarianmänty ja mantelipuu. Itäisillä saarilla, erityisesti Lanzarotella ja Fuerteventuralla, laadukasta puuta oli niukasti, joten sitä jouduttiin tuomaan muualta. Puun valinta ja kaataminen kuuluivat perinteiseen rituaaliin, joka liittyi kuun vaiheisiin. Tämän jälkeen puu suoristettiin tulen avulla.
Nykyisyys
Juego del Palo on säilynyt nykypäivään asti yhtenä Kanariansaarten omaleimaisimmista perinteistä. Se yhdistää alkuperäisväestön paimenkulttuurin, itsepuolustuksen sekä moninaiset kamppailutaidon perinteet.
Lajinäytöksiä järjestetään säännöllisesti kyläjuhlilla ja innokkaimmat voivat perehtyä lajin saloihin syvällisemmin eri puolilla saaria järjestettävillä keppitaistelukursseilla, joita järjestetään myös lapsille.
Lähteet:
– Cultura Tradicional GC
– Garrote Canario
– Gobierno de Canarias
– Grancanaria.com




